Talvea kohti mennään taas, tänään sateli jo ensimmäisiä lumihiutaleita. Kylmää on ja itse olen saanut kaivaa talvivaatteita kaapin perältä esiin kun ei tuolla ulkona muuten tarkene koirien kanssa liikkua. Koirat on ihan onnessaan ilmojen viilettyä ja painelevat pitkin maita ja mantuja tuhatta ja sataa. Helmikin on toipunut erinomaisesti pennuista ja tuntuu että karvojen lähdön myötä siitä on tullut paljon leikkisämpi. Kamalalta se kyllä näyttää tällä hetkellä, kaksi karvaa ristissä.... :D Vaan jospa se tästä.. Tavoitteena että Kajaanin tamminäyttelyssä oltaisiin kehäkunnossa :D
Konstakin sitten lähti uuteen kotiinsa useampi viikko sitten. Sille löytyi erinomainen koti ihan tästä lähettyviltä niin tein sitten päätöksen antaa Konsta heille. Oma elämäntilanne on vähän huono, varsinkin uroksen jättämiselle laumaan.
Guti (H. Ainutlaatuinen) on testattu pompenin suhteen terveeksi. Onnea Guti ja Henna ja kiitos!
Kuulin myös todella huonoja uutisia elokuun viimeinen päivä. A-pentueesta Milli (Aivan Ihana) oli säikähtänyt Venetsialaisjuhlissa raketteja ja rynnännyt paniikissa karkuun. Juhlat järjestettiin Oulun lähistöllä olevassa saaressa ja ilmeisesti Milli on lähtenyt uimaan merelle. Seuraavana päivänä sielläpäin järjestettiin venekisat, jonka pari osallistujaa ilmoittivat nähneensä "ison ketun" tai mahdollisesti koiran hukkuneena meressä.. Muita havaintoja ei oikein ole saatu, joten taisi merivirtaukset käydä Milli-pienen kohtaloksi. Suru on suuri <3
|
Hippusen Aivan Ihana "Milli" <3 |
B-pentuset kasvaa kovaa vauhtia. Ihania kuvia olen saanut uusilta omistajilta, kiitos niistä!
|
Konsta (c) Katri Taival |
|
Tessu (c) Elina Korva |
|
Koda (C) Suvi Rasmus |
|
Hilla (c) Anna Kankaanpää |
|
Tuuli (c) Jenni Virranniemi-Törmänen |
|
Bliss (c) Natalia Kouchnirenko |
|
Tessu (c) Elina Korva |
|
Hilla ja karvaton Helm-mamma metsälenkillä |
|
Hippu, Helmi ja Hilla |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti