Helmi, Minni ja Hippu

Helmi, Minni ja Hippu

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

11.10

Onpa taas aikaa vierähtänyt edellisestä päivityksestä. Kiireinen syksy takana ja talvea kohti mennään, eilen sateli jo ensimmäiset lumihiutaleet :)

Kelaillaanpa kuitenkin vähän taaksepäin. Elokuun lopulla pyörähdettiin Yppärissä Epun (Hippusen Cepponen) ja Hileen (Savumerkin Sudenmarja) kanssa. Päivä oli sateinen, mutta Hileen tulos lämmitti kovasti mieltä: AVO ERI1 SA PN1 SERT VSP!! Sieltä se ensimmäinen serti napsahti meidän pikkulikalle :) Arvostelu oli seuraavanlainen, tuomarina Hannu Talvi:

"Musta vaalennoksin. Ihannekoko ja mittasuhteet. Kaunisilmeinen pää. Kauttaaltaan erinomainen rakenne. Turkki ei parhaimmillaan. Tyylikäs häntä ja hyvä liike."

Epun tulos AVO ERI4.

Viimeviikonloppuna ajeltiin vuorostaan pitkä matka lappalaiskoirien erikoisnäyttelyyn Harjavaltaan. Kilometrejä kertyi yhteensä noin 1600. Koiria vietiin paikalle enemmänkin, kotoa lähtivät pennut Hani (Stephanie) ja Hertta (Hippusen Dalventaika), avoluokkaan Hile (Savumerkin Sudenmarja) ja valioihin Helmi (Miskajasmin Pakkashelmi). Joukossa mukana myös Tiuhti (Savumerkin Tiikerililja). Hienoja tuloksia myös tältä reissulta, kannatti ajella! Tuomarina pennuilla ja nartuilla Kirsi Honkanen.

Ensin esiintyivät pennuissa meidän pikkuneidit ja ei kyllä paremmin olisi voinut mennä! Kymmenestä narttupennusta Hani nappasi ensimmäisen sijan ja Hertta toisen, molemmat kera KP:n! Hani ylsi lopulta vielä ROP-pennuksi ja päivän päätteeksi vielä BIS-pennuksi. 

Hile esiintyi isossa avoluokassa (15kpl) ja yllättäen voitti sen sa:n kera ja ansaitsi lopulta itselleen vielä vara-sertin! 

Helmi pyörähti valioissa tuloksella eri sa. 

Alla kaikkien arvostelut:

Hani PEK1 KP ROP-PEN BIS-PEN
" Hyvin kehittynyt, kompakti narttupentu. Miellyttävä pää ja ilme. Hyvin kiinnittyneet korvat. Hyvä kaula. Jäntevä selkä. Hyvä häntä. Tasapainoinen runko ja raajarakenne. Riittävät kulmaukset. Liikkuu hyvällä askelpituudella, vielä hieman kapeasti edestä. Erittäin lupaava junioriturkki tulossa. Mallikelpoinen käytös"






Hertta PEK2 KP
"Kompakti hyvälinjainen narttupentu. Kauniit tummat silmät. Hyvät päänlinjat. Riittävä otsapenger. Hyvin asettuneet korvat. Erittäin hyvä kaula. Jäntevässä kunnossa. Kantaa häntänsä kauniisti liikkeessä. Sopiva rungon vahvuus. Erinomainen raajaluusto. Sujuvat vaivattomat liikkeet. Hyvälaatuinen pentukarva. Ystävällinen kehäkäytös. "




Hile AVO ERI1 SA VA-SERT
"Kaunislinjainen narttu. Hieno koko ja mittasuhteet. Erittäin feminiininen pää ja ilme. Hyvin kiinnittyneet korvat. Hyvä kallon pituus. Jäntevä selkä. Hyvä hännän kiinnitys. Tasapainoinen runko ja raajarakenne. Riittävästi raajaluustoa. Kevyt vaivaton liike. Karvapeite ei täydessä loistossa. Miellyttävä kontakti isäntäänsä."



Helmi VAL ERI SA
" Erinomainen koko. Kaunisilmeinen vahva pää. Hienot korvat. Kaunis ylälinja. Hyvin kiinnittynyt häntä. Sopivan tilava runko. Sopivasti raajaluustoa, riittävät kulmaukset. Hyvä askelpituus. Tyypilliset liikkeet, aavistuksen avoin edestä. Hyvälaatuinen karvapeite, ei täydessä loistossa tänään. Miellyttävä käytös ja esiintyminen."






Terveystarkastuksissa on käynyt Nipa (Hippusen Aito Onni). Silmät todettiin terveeksi. Nipalta otettiin myös DM-testi ja siinä se osoittautui kantajaksi. 
Myös Helmin silmät on tarkastettu terveeksi.

sunnuntai 20. elokuuta 2017

20.8

Taas on pari viikonloppua juoksenneltu näyttelyissä. Viime viikonloppuna suunnattiin Joensuun kaksipäiväisiin näyttelyihin Epun kanssa (Hippusen Cepponen) ja sieltä kotiin tuomisina lauantailta ERI3 ja sunnuntailta ERI4. Hani oli matkassa mukana opettelemassa tavoille ja hyvin kyllä käyttäytyikin meidän pikkulikka. :) samaisena päivänä Huuko oli Annan matkassa Kemijärven ryhmänäyttelyssä, josta sille tulokseksi JUN ERI4. Kiitos Annalle avusta!

Eilen vuorossa sitten Ristijärven näyttely, jonne raahasin kotoa isomman sakin matkassa. Tulokset olivat oikein hyvät, Huukolle junnuista ERI2, Hileelle avoimissa nartuissa ERI1 SA:lla ja lopuksi vielä PN3 kera VARA-SERTIN :) ja Hipulle veteraaneista ERI3. Mukava oli päivä. 

Ensiviikolla juoksennellaan vielä Yppärissä ja sitten jäädään tauolle. 


Savumerkin Sole poka mikhään JUN ERI2

Savumerkin Sudenmarja AVO ERI1 SA PN3 VARA-SERT




Erätulenloru VET ERI3



Käytiin moikkaamassa myös kasvattipoika Hiroa (Hippusen Dykkylumi). Kovasti oli poika kasvanut ja muuttunut. 







keskiviikko 2. elokuuta 2017

2.8

Käväistiin heinäkuun puolivälissä Oulu Kv:ssä. Lauantaina kehässä pyörähtivät Huuko ja Eppu, sunnuntaina pelkkä Huuko. Epun tulos hienosti lauantaina AVO ERI1 SA PU4 SERT!! Nyt viimeisen sertin metsästykseen :) Huukon tulokset JUN ERI1 ja JUN EH1. 

Hippusen Cepponen "Eppu" 

Alla muutamia Annan ottamia kuvia laumasta :)

Stephanie "Hani" melkein 5kk

Stephanie "Hani" melkein 5kk

Hippusen Dalventaika "Hertta" melkein 4kk

Savumerkin Sudenmarja "Hile". 

Savumerkin Sudenmarja "Hile" 2,5v

Välillä rallatellaan.. 
Hani ja Hertta


 
Emä ja tyttäret (Hippusen Bäivänsäde, Miskajasmin Pakkashelmi ja Hippusen Dalventaika) + muutama takapiru :D


Karvaton mamma taustalla ja Hertta (Hippusen Dalventaika)

Hertta (Hippusen Dalventaika) ja Hile (Savumerkin Sudenmarja) taustalla kurkkii Helmi (Miskajasmin Pakkashelmi)

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

9.7.

Helmi (Miskajasmin Pakkashelmi) testattiin aiemmin viime keväänä DM:n osalta kantajaksi. Testautin nyt sen tyttäret Bäivänsäteen ja Dalventai'an ja saatiin iloisia ja surullisia uutisia. Dalventaika "Hertta" on terve, mutta Bäivänsäde "Hilla" valitettavasti sairastumisaltis kyseisen sairauden osalta. Nyt toivotaan että Hillalle tuo sairaus ei ikinä puhkea, sepä selvinnee sitten useammin vuoden kuluttua.. Tämän diagnoosin saatuani toivon entistä enemmän että lapinkoira ihmiset innostuisivat enemmän testaamaan koiriaan. 

Eilen metsälenkkeiltiin 10 lapinkoiran voimin ja voi että meillä oli mukavaa! Mäkäräiset tahtoivat kyllä olla kiusana, mutta koiria ne eivät onneksi tuntuneet haittaavan..


Hani (Stephanie) 4kk

Hertta (Hippusen Dalventaika) 3kk
Hertta



Papu (Hippusen Duiskutuuli) 3kk

Hani (Stephanie) 4kk


Eppu (Hippusen Cepponen) 2v

sisarukset Hertta ja Papu

Hilla (Hippusen Bäivänsäde) 3v


Tullaan! Takana vas. Stephanie, Hippusen Cepponen, Savumerkin Sole poka mikhään, Savumerkin Sudenmarja, alhaalla Hippusen Dalventaika, Hippusen Duiskutuuli ja Hippusen Bäivänsäde

Hile (Savumerkin Sudenmarja) 2,5v

vas. Savumerkin Sole poka mikhään, Savumerkin Tiikerinlilja, Hippusen Cepponen, Hippusen Duiskutuuli ja Stephanie