Helmi, Minni ja Hippu

Helmi, Minni ja Hippu

lauantai 30. kesäkuuta 2012

Vilinää ja vilskettä

Meillä ei enää juurikaan pentulaatikossa viihdytä ja pääosin pennut oleskelevatkin pentulaatikon ulkopuolella kompostiaidalla rajatulla alueella. Ääntäkin alkaa lähteä kavereista jo ihan kiitettävästi ja kyllä varmasti kuullaan jos kaikki ei ole niinkuin pitää! :D Hännät heiluvat ja kaverien kanssa leikitään täyttä päätä. Sitten yks kaks kun virrat on purettu niin kellahdetaan nukkumaan kuka minnekin. On niitä vaan ilo seurata :-)

Painitaan.. (Aito Onni & Aivan Ihana)


 Pikku-Hippu (Ainutlaatuinen)

Sit vähän levähdetään. (Kuvassa Aivan Ihana)

Aito Onni unten mailla
 Aikamoinen

 Minä ja Aikamoinen <3


 

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Pennut 2vk

Taas on viikko vierähtänyt ja pennut kasvaneet hirrrveästi! Painoa on kaikilla jo kilon verran ja silmätkin olleet auki useamman päivän. :) Tänään saivat myös ensimmäiset matokuurit. Hippu viettää jo enemmän aikaa pentulaatikon ulkopuolella ja on halunnut lähteä lenkeillekin mukaan. Pennuista pojat on varattu ja tytöt edelleen vapaana. Yhden jätän kotiin kasvamaan tai sijoitan jos oikea koti löytyy ;)
Otin uudet kuvat pikkuisista 2vk synttäreiden kunniaksi:

Ainoa Oikea



Aivan Ihana

Ainutlaatuinen

Aito Onni (muuttaa Kiiminkiin)

Aikamoinen (muuttaa Kiiminkiin)



 

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Pennut 1vk

Hirmuisen äkkiä menee nämä päivät, pennut täytti tänään jo yhden viikon! Painot on kaikilla jo reilusti tuplaantuneet ja muutenkin alkavat pikkuhiljaa muistuttaa koiria :) Hippukin on alkanut jo viihtymään jonkin verran pentulaatikon ulkopuolella, mutta tunnollisesti se vahtii että kaikki pysyvät tallella ja saavat ruokaa syödäkseen. 
Urospennuille on näillä näkymin kodit tiedossa, nartuille vielä etsiskellään.

Uudet kuvat ja nimet:

Uros, Hippusen Aikamoinen

Narttu, Hippusen Ainoa Oikea

Narttu, Hippusen Ainutlaatuinen

Uros, Hippusen Aito Onni

Narttu, Hippusen Aivan Ihana


Ruusa ja Helmi on ottaneet pikkuiset tosi hyvin vastaan, hiukan ihmeissään ovat vain olleet :)
Helmi yrittää kovasti saada pieniä leikkimään, ei taida ihan ymmärtää kuinka pieniä ne vielä ovatkaan. Ruusa taitaa vähän "pelätä" pentuja, se ei mielellään kosketusetäisyydelle mene, katselee vain kauempaa. 
Ruusan ja Helmin kanssa ollaan myös aloitettu agilityn harrastaminen, Helmin kanssa alkeiskurssilla ja Ruusan kanssa jatkokurssilla. Hyvin molemmilla tytöillä menee, ohjaaja on vain hiukan hukassa edelleen :) Mutta jospa se tästä!




keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Pennut 1vrk

Pennut on nyt reilun vuorokauden ikäisiä ja tuntuu että ne on tässä pienessä ajassa kasvaneet jo paljon! :) Painotkin on lähteneet pikkuhiljaa nousuun ja Hipulla maitoa riittää. Täytyy kyllä Hippua kehua, se on todella hyvä mamma pikkuisilleen. Ihana katsoa vierestä kun toinen niin antaumuksella hoitaa. 
Helmi ja Ruusakin tuli tänään takaisin kotiin, ne kun oli "mummolassa" synnytys hässäkän ajan. Reaktiot oli aikalailla sitä mitä odotinkin; Helmi kävi aidan takana ihmeissään kurkkaamassa pentuja ja paineli nukkumaan, Ruusa taas jäi aidan taakse katselemaan että mitäs ne nuo ovat. Pentulaatikon ympärille on siis vedetty kompostiaidasta tuollainen tila, että Hipulla ja pennuilla olisi oma rauha. Ovet saa myös tarvittaessa kiinni. 
Hyvin lähti siis yhteiselämä sujumaan kahdeksan koiran voimin :-D

Tässä vielä muutama kuva:


tiistai 12. kesäkuuta 2012

Nyt ne syntyi!

Tänään pikkuiset sitten tupsahti maailmaan, onpa kyllä huojentunut fiilis.
Pitkä odotus on palkittu :)

Hippu oli jo sunnuntai-illasta asti hyvin levoton ja eilen lämmöt sitten laski alas 36.5 tienoille.
Yö menikin sitten valvoessa, Hippu petasi ja minä seurasin vierestä.. Tänään hieman ennen klo 12 tulikin sitten vedet ja kahden aikaan ensimmäinen pentu (soopeli narttu) oli maailmassa. Synnytys sujui nopeasti parissa tunnissa. Saldona siis 3 narttua ja 2 urosta, sekä yksi pieni enkeli-pentu <3

Uros, paino 300g


Uros, paino 350g

Narttu, paino 320g

Narttu, paino 350g

Narttu, paino 330g
 

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Vielä odotellaan, pv 62

Ei mitään edelleenkään... 
Huomenna olisi sitten ensimmäinen LA, jos sitten tapahtuis?!
En mie yhtään malttamaton ole :)

Mamma päätti aamulenkillä käydä uimassa,kuten kuvasta näkyy;

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Blogi avattu!

Vihdoinkin sain väsättyä itselleni tämän blogin, kylläpä se kestikin...
Tarkoitus olisi kirjoitella tänne uusimpia kuulumisia ja varsinkin nyt kun pentujen syntymä lähestyy niin tänne on helpompi päivitellä asiaa kuin kotisivuille :)
Pentuja siis tulossa yhdistelmästä Erätulenloru "Hippu" x Hiidenlahden Tiko "Tiko". Arvioitu syntymäaika ensi maanantai 11.6, mutta saa nyt nähdä pyrkivätkö pennut maailmaan jo aiemmin. Kovin on jo Hipulla tukala olla ison mahansa kanssa! Pentulaatikko on ollut valmiina jo pari viikkoa, samoin kaikki tarpeellinen on hankittu. Nyt keskitytään jännittämään pentujen syntymää.. Toivotaan että kaikki menee hyvin! :)

Tässä kuva Hipusta viime viikolta