Helmi, Minni ja Hippu

Helmi, Minni ja Hippu

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Kuulumisia

Me (tai siis minä) saatiin viimein itseämme niskasta kiinni ja ollaan käyty ahkerasti agiliitelemässä. Missä lie se motivaatio ollut koko kesän, en tiedä. No nyt sitä kuitenkin on ja ollaan Minnin kanssa muutamassa viikossa edistytty omasta mielestä huimasti. :) Helmikin pääsi pitkän tauon jälkeen kokeilemaan ja voi että se nautti! En ikinä ennen ole nähnyt siinä niin paljon vauhtia.
Muuten ollaan vain ulkoiltu paljon ja tavattu koirakavereita. Käytiin mm. kiertämässä Juumassa pieni karhunkierros Helmin ja Minnin kanssa.
Kuvat kertonee enemmän:

Putkessa

Hyppy

Nätisti omaa vuoroa odotellessa

Yhden aamun treeniporukka

Helmi liitää

Minnie nauttii



Pienellä karhunkierroksella




Hyökkäysss!


Paimenet rivissä

<3

Hippukin täytti jo 5-vuotta 30.7. Niin se aika menee.
Hipun poika Nipa (H. Aito Onni) kävi silmä-, lonkka- ja kyynärtarkastuksessa elokuun alussa.
Silmät OK, lonkka- ja kyynärtuloksia vielä odotellaan.

Ruusa kävi 4v synttäreiden kunniaksi 7.8 steriloitavana, eipä ole enää huolta juoksuista kun se siellä maalla asustelee ja jospa se myös vähän rauhottuisi. Jää nähtäväksi. Hienosti sujui leikkaus ja paraneminen täydessä vauhdissa.

Helmin juoksuja tässä alan pikkuhiljaa odotella, meille on siis toiveissa pentuja loppuvuodesta.
Helmi menee vielä silmä- ja polvitarkkiin, jotta kaikki varmasti ok. Lisätietoja löytyy kotisivuilta :-)



sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Ruotsin reissu ja Oulu KV

Suuntasimme Heidin ja Tytin kanssa 29.6. kohti Aavasaksaa Helmi, Mosku ja Vili mukanamme, määränpäänä Jällivaara Ruotsin puolella. Yövyimme Aavasaksalla mökissä ja sunnuntai aamuna suuntasimme kohti Jällivaaraa. Mahtava reissu, ei voi muuta sanoa!! Helmi repäisi tuloksella
 VAL ERI1 SA, PN1, SERT > SE MVA, CACIB & VSP. <3
Rop oli komea Lumiturpa Lapinyö eli Puro. Tuomarina toimi Harry Tast.

ROP & VSP

Minä ja Helmi Aavasaksalla

Tuore Ruotsin valio :)

13 ja 14.7 kävimme vuorostaan Minnin kanssa Oulun Kv-näyttelyissä. Harmittaa että sen sinne olin ilmoittanut, karva kun on niin kesken.. No tuloksina kuitenkin hienosti JUN ERI2 ja JUN EH.
Nyt Minni saa jäädä karvankasvattelu tauolle, katsellaan sitten myöhemmin minne mennään..

Olen ilmoittanut Hipunkin kahden vuoden tauon jälkeen Kajaanin näyttelyyn ensikuussa. Jännää!
Mukaan on tarkoitus ottaa myös Nipa. Katsotaan mitä siitä tulee. :)



tiistai 25. kesäkuuta 2013

Helmin luonnetesti & Minnin eka näyttely

Käytiin siis Helmin kanssa luonnetestissä Louella 12.5.2013 tuomareina Maarit Salla & Jari Keinänen. Helmi suoriutui testistä aikalailla niinkuin arvelinkin, kolme videota löytyy linkin takaa:
VIDEO

Taisteluhalua Helmi ei osoittanut juurikaan testin aikana, tuomarin kanssa se ei alkanut leikkimään yhtään, minun kanssani vähän. Kelkkaa se ei olisi millään halunnut mennä katsomaan, piilotteli vain jalkojeni takana. Ihmisen hyökätessä piiloutui myös selkäni taakse, mutta lähti hyvin tuomarin mukaan kun hyökkäys päättyi. Pimeässä huoneessa tarvitsi myös jonkin verran apuja, että uskalsi tulla hakemaan minua. Haalaria säikähti, mutta uudestaan ohi kävellessä ei välittänyt enää. Tynnyriäkin säikähti jonkin verran, mutta tuli kuitenkin reippaasti tutkimaan kun kutsuin. Laukauksista ei minun mielestäni välittänyt, lappuun tuli kuitenkin merkintä laukauskokematon.

Tässä tulokset kokonaisuudessaan:

Toimintakyky -1 pieni
Terävyys +1 pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu -1 haluton
Taisteluhalu -1 pieni
Hermorakenne +1 hieman rauhaton
Temperamentti +2 kohtuullisen vilkas
Kovuus +1 hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus ++ laukauskokematon


+93

Passikuva

Minnin kanssa treenattiin ensimmäisiä näyttelyitä varten muutamissa match show:ssa tuloksin pentujen 1 ja BIS1 ja pentujen 3. Virallinen näyttely ei sitten niin putkeen mennytkään, sieltä Marianne Holmin arvostellessa tulos T. Hänen mielestään neiti on aivan liian laihassa kunnossa, jonka vuoksi heitti meidät vihreän värin kanssa ulos. Joo, laihahan se on mitäpä sitä kieltämään, mutta ihan noin rankkaa arvostelua en odottanut.. No massa tulee kun tulee, nokka kohti uusia näyttelyitä. :) muuten arvostelu oli oikein kiva, liikkeitä varsinkin kehui lupaaviksi. Seuraavana suuntaamme sitten Oulu KV:seen ensikuussa. 


Hipun ja Tikon lapsukaisetkin täyttivät 12.6 kokonaiset 1-vuotta, ONNEA Guti, Milli, Saana, Nalle ja Nipa!! <3 
Uusia pentusuunnitelmiakin on tehty, niistä lisää tuonnempana.. 

lauantai 25. toukokuuta 2013

Reissataan

Käytiin viime viikolla koirien kanssa Kiimingissä moikkaamassa Nipaa. Aika komia jätkä siitä on
kasvanut, vaikka itse sanonkin ;) Ihankuin isänsä! (Välikommentti; Tiko tänään Moletaissa, Liettuassa, PU2 SERT > LV MVA :-))) Ihan mahtavaa, onnea Minna-Mari ja Tiko!)

Ulkoiltiin oikein urakalla ja kuvia tuli näpsittyä vaikka kuinka. Tässä taas joitakin;



Kaikki koolla; Nipa, Hippu, Helmi ja Minni
Nipa polskii
Nipa 10kk

Nipa 10kk

Helmi ja Hippu odottaa makkaraa 
Minni 9,5kk


Poika & Äiti



Vauhtia riittää

Helmi nauttii


Emilia ja Hippu


Käytiin myös Heidin ja poikien kanssa vaeltamassa Iivaarassa. Keskellä viikkoa ja näin aikaisin "kesällä" siellä ei ollut vielä meidän lisäksi muita niin koirat saivat juoksennella vapaana mielinmäärin. Olihan täällä illalla onnellisia ja väsyneitä kavereita.

Helmi ja Minni

Hips poseeraa

Hippu, Helmi ja maisemat <3

Hippu mietiskelee

Kalliolla


Vili, Poju, Rene, Nipa & tytöt

Minnie 10kk


Helmi 2v3kk

Hippu poseeraa

Huomenna suunnataan sitten Helmin, Tytin ja Moskun kanssa Louelle luonnetestiin. Saa nähdä kuinka lappalaisten käy :-)

tiistai 14. toukokuuta 2013

Kuusamo RN yms yms

On taas tämä blogin päivittäminen unohtunut.. Mistäs sitä siis aloittaisi :)

No vaikka uudesta tittelistä, eli siis Helmi yllätti totaalisesti Kuusamon ryhmänäyttelyissä 4-5.5 tuloksin la: AVO ERI1 SA PN1 SERT VSP > FI MVA!!!! Siis en ikinä olisi uskonut että Helmi näin äkkiä valioituisi 2v synttäreiden jälkeen, mutta niin siinä vaan kävi :)
Sunnuntain tulos ei ollut yhtään huonompi, ensi esiintyminen valioluokassa tuloksella VAL ERI1 SA    
PN1 VSP :) Vastassa ROP-kehässä molempina päivinä totaalisen ihana Peikkovuoren Ärsyttävän Hyvä "Mosku" joka ansaitusti korjasi voiton itselleen :) Mahtava viikonloppu, kiitos Tytti ja Mosku seurasta!

Tuomarina Marjatta Pylvänäinen-Suorsa

Parasnarttu kehä. Luna (Hiittanan Irina x Petäjämaan Viksu) & Helmi

Miskajasmin Pakkashelmi PN1, Luna PN2

ROP Peikkovuoren Ärsyttävän Hyvä & VSP Miskajasmin Pakkashelmi
Tuomari Marjatta Pylvänäinen-Suorsa

Sunnuntain parasnarttukehä.

ROP Peikkovuoren Ärsyttävän Hyvä & VSP Miskajasmin Pakkashelmi
Tuomarina Pirjo Aaltonen

FI MVA Miskajasmin Pakkashelmi "Helmi"


Helmi jää nyt hetkeksi näyttelytauolle, mahdollisesti osallistumme luonnetestiin tässä piakkoin, jos saadaan paikka.. 

Minnin kanssa käytiin reissu etelässä, tarkoitus oli osallistua neidin ensimmäiseen näyttelyyn mutta se jäi antibioottikuurin vuoksi sitten välistä.. Minni on kuitenkin nyt ilmoitettuna ainakin Sotkamon ja Oulun näyttelyihin kesällä ja katsotaan jos vielä jonnekin muualle. Aloitamme myös tänään pentukurssin ja ensi kuussa pentuagilityn joten touhua riittää :) 
Niin ja osallistuihan Minni Posion match showhun viimekuussa, sieltä tuloksena hienosti pentujen 1 ja BIS2!