Helmi, Minni ja Hippu

Helmi, Minni ja Hippu

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Kuulumisia

Me (tai siis minä) saatiin viimein itseämme niskasta kiinni ja ollaan käyty ahkerasti agiliitelemässä. Missä lie se motivaatio ollut koko kesän, en tiedä. No nyt sitä kuitenkin on ja ollaan Minnin kanssa muutamassa viikossa edistytty omasta mielestä huimasti. :) Helmikin pääsi pitkän tauon jälkeen kokeilemaan ja voi että se nautti! En ikinä ennen ole nähnyt siinä niin paljon vauhtia.
Muuten ollaan vain ulkoiltu paljon ja tavattu koirakavereita. Käytiin mm. kiertämässä Juumassa pieni karhunkierros Helmin ja Minnin kanssa.
Kuvat kertonee enemmän:

Putkessa

Hyppy

Nätisti omaa vuoroa odotellessa

Yhden aamun treeniporukka

Helmi liitää

Minnie nauttii



Pienellä karhunkierroksella




Hyökkäysss!


Paimenet rivissä

<3

Hippukin täytti jo 5-vuotta 30.7. Niin se aika menee.
Hipun poika Nipa (H. Aito Onni) kävi silmä-, lonkka- ja kyynärtarkastuksessa elokuun alussa.
Silmät OK, lonkka- ja kyynärtuloksia vielä odotellaan.

Ruusa kävi 4v synttäreiden kunniaksi 7.8 steriloitavana, eipä ole enää huolta juoksuista kun se siellä maalla asustelee ja jospa se myös vähän rauhottuisi. Jää nähtäväksi. Hienosti sujui leikkaus ja paraneminen täydessä vauhdissa.

Helmin juoksuja tässä alan pikkuhiljaa odotella, meille on siis toiveissa pentuja loppuvuodesta.
Helmi menee vielä silmä- ja polvitarkkiin, jotta kaikki varmasti ok. Lisätietoja löytyy kotisivuilta :-)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti