Klinikalla todettiin että pentujen sydänäänet on ok ja niillä ei hätää siinä vaiheessa ole. Sitten tutkittiin Hippu. Lääkäri löysi tunnustelemalla kanavasta vain pennun jalan hyvin kaukana ja todettiin että pentu on todennäköisesti virheasennossa. Päädyttiin siis leikkaukseen. Leikkaus sujui hyvin ja hyvinkin nopeasti pääsin itse kuivailemaan ja herättelemään pentuja kun ne peräjälkeen kohdusta saatiin ulos. 5 ihanaa pientä tuli, kaikki oikein terhakoita ja virkeitä. Kolme pennuista on narttuja ja kaksi uroksia. Matkassa mukana oli myös 1enkelipentu,jonka kehitys oli jossain vaiheessa loppunut kesken. Hassua, että juuri samanlainen jakauma oli myös Hipun ensimmäisessä pentueessa.
Yksi pentu tosiaan oli tietä tukkimassa, eli leikkaus oli ihan oikea ratkaisu.
Kun Hippu heräsi leikkauksen jälkeen nukutuksesta, se alkoi samantien hoitaa pienokaisia, joita varovasti ohjattiin imemään. Ohjeet jatkosta saatuamme pakkasimme koko pesueen autoon ja ajelimme kotiin.
Päivä on sujunut mallikkaasti, Hippu hoitaa pentujaan antaumuksella ja ulos se täytyy suurinpiirtein raahata. Toivotaan että nämä sydämentykytykset oli nyt tässä ja päästään nauttimaan ihanaa pentuarkea. :)
Itse en ole juurikaan malttanut nukkua pariin vuorokauteen, mutta jospa se ensi yönä uni maistuisi..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti